tiistai 19. syyskuuta 2017

Wild West -Colorado Ranskassa: ratsastusta hiekkadyyneillä


Villin lännen fiilikseen päästäkseen ei tarvitse matkustaa Amerikkaan, Colorado löytyy myös Etelä-Ranskasta. Auringonpaahteinen ratsastusmatka Etelä-Ranskan Provencessa sijaitsevaan Luberonin maakuntaan kulki keltaisena, oranssina ja punaisena hohtavien kallioseinämien ja hiekkadyynien halki. 

Luberon, Riitta reissaa, Colorado de Provence, ratsastusmatka, Horsexplore
Villin lännen tunnelmaa Ranskassa
Kaivoksen oranssit hiekkadyynit

Luberonin ”Colorado” on vuonna 1871 perustettu entinen kaivos, josta aikoinaan louhittiin okraa, eli rautaoksidiväripigmenttiä maali- ja elintarviketeollisuuden tarpeisiin. Louhinnassa käytettyjä vesijärjestelmiä on yhä näkyvissä. Kaivos oli käytössä vuoteen 1992, jolloin sen viimeinen työntekijä eläköityi. 
Tosiasiassa kaivoksen toiminta alkoi hiipua jo viime vuosisadan puolivälissä kemianteollisuuden korvatessa luonnon väripigmentin, joskin Luberonista löytyy yhä yksi värialan kaivosyritys. Ranska on ollut myös maailmanlaajuisesti väripigmenttikaivostoiminnan edelläkävijä, sillä pigmentin teollisen ”valmistus”tekniikan kehitti 1780-luvulla ranskalainen kemisti Jean-Étienne Astier.

Colorado, Riitta reissaa, provence, Ranska, ratsastusmatkat, Horsexplore
Espanjalais-arabiruunani "Coloradossa"
Kalliot ja hiekkadyynit ovat saaneet upeat värinsä satojen miljoonien vuosien aikana, kun Alpeilta mereen valunut maa-aines nousi hiljalleen esiin ja muokkautui saveksi ja rautaoksidiksi. Tuloksena on pitkästi toistakymmentä erilaista vihreän, keltaisen ja punaisen värisävyä. 
ratsastusmatka, riitta reissaa, Colorado, Provence, Ranska
Mistral-tuulten tuivertamia pigmenttikalliota
Riitta reissaa, Colorado, Ranska, Provence, Horsexplore
Hevoset pidetään kaukana kalliojyrkänteen reunalta
Colorado, ranska, riitta reissaa, Procence, Horsexplore
Jylhää on ja komeaa
Luonnollisesti dyyneillä on myös dramaattisempi Romeo&Julia- historiantulkinta, jonka mukaan hiekka värjäytyi aikoinaan verestä, kun trubaduuriin onnettomasti (ja kielletysti) rakastunut kyläpäällikön vaimo Sermonde heittäytyi kallioilta alas kuultuaan trubaduurin tulleen surmatuksi (ja syötyään tietämättään illalliseksi tämän sydämen). 
Riitta reissaa, Riitta Kosonen, Colorado, Provence, ratsastusmatka, ratsastusmatkat, Horsexplore, riding
Riitta Reissasi verenpunaisille kallioille
Provencen Colorado on suojeltu kohde, jossa liikutaan taiten. Syytä onkin, sillä maaperä on pehmeää ja väripigmenttinen hiekka tarttuu tiukasti vaatteisiin ja ihoon. 
Tässä video ratsukoiden käyskentelystä Provencen Coloradossa.


Yö ranskalaisessa linnassa

Käyskenneltyämme riittävästi luonnon värikirjossa, jatkoimme ratsastusta seuraavaan yösijaamme, kauniiseen linnaan Rustrelin pikkukaupungissa. Ennen majoittumista nappasimme virvokkeita keskustan kahvilassa, jossa ranskalaistakin ranskalaisempi isäntä kantoi sikari suupielessä eteemme ”rantautumisoluet” ja roseviinit. 
S'il vous plaît!
Rustrel
Hiljainen Rustrel
Rustrel on sympaattinen, hieman uinuvan oloinen taajama, joka näki parhaat päivänsä pigmenttikaivoksen kukoistuksen aikoihin. Ranskassa kun ollaan, löytyy kaupungin laidalta kaunis 1600-luvulta periytyvä linna, joka toimii nykyisin hotellina ja kaupunginkansliana. 
Linna Mairie, eli Rustrelin maistraatti ja linnahotelli
Ratsut yöpyivät laitumella Rustrelin laitamilla
Linnassa yöpymisessä on oma tunnelmansa. Kömmin itse yöpuulle melko epäromanttiseen, mutta mukavaan kerrossängyin kalustettuun nukkumasoppeen. Osa seurueestamme sai sen sijaan kuulemma mojovat unet linnan ampumatorneihin tuunatuissa makuuhuoneissa heräten kapeista ampuma-aukoista sisään kiilautuneisiin auringon säteisiin.  
Linnan ampumatornin akkuna
Näissä portaissa on asteltu  jo 1600-luvulta
Linnan illallinen oli taattua ranskalaisherkuttelua: kotitekoista terriiniä, marokkolaisittain maustettua lihapataa, sen sata juustosorttia sekä raikasta jäätelöä. Kyytipoikana puna- ja roseviiniä. 
Kotitekoista terriiniä raikkaan salaatin kera
Ratsuja, fillareita ja patikoijia

Maatalousvoittoinen Luberon on vilkasta turismialuetta, joka tarjoaa loistavat puitteet patikointiin, maastopyöräilyyn ja ratsastukseen. Luonnonkauniit metsät ja vuoret huokuvat elämää. Kuulemma kolmannes Ranskan kasvi- ja eläinkunnan kirjosta löytyy Luberonista. Yltäkylläinen kasvillisuus oli helppo havaita, mutta metsän eläimet pysyttelivät reissullamme ilmeisesti piilossa lehvien takana. 

Vaelsimme muutaman päivän aikana pienten ja isojen Luberon-vuorten ympäristössä noin sadan kilometrin matkan ja sivuutimme kapeilla vuoristopoluilla kyljet hipoen useita patikka- ja maastopyöräryhmiä. Reittiin tottuneille ratsuille kohtaamiset ryteikössä eivät olleet mikään ongelma, ihan sama millaiset kävelysauvat vastaan heiluivat. 
Riitta reissaa, petit luberon, Provence, ranska, ratsastusmatka, riding
Pikku-Luberon -vuoren rehevyyttä
Iso-Luberon - vuorta ylöspäin
Tämän postauksen kaupalliset yhteistyölinkit löytyvät tästä:
Tässä linkki ratsastustarvikeliike Hipposportiin, josta löytyi tämäkin Eurostarin kevyt puolihihainen tekninen Jennifer-ratsastuspaita. 
riitta reissaa, Riitta Kosonen, Provence, ratsastusmatka, ratsastusmatkat
Jennifer- paidassa on mukava reissata
Tulevissa Provence-postauksissa kerron lisää ratsastusreittimme kohokohdista: Luberonin maaseudun vuoristopoluista, hehkuvista laventeliviljelmistä, maailman herkullisimmasta jänispaistista, roseviinistä sekä häkellyttävistä neoliittisen ajan asumuksista.

https://www.hipposport.fi/
https://www.horsexplore.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti