tiistai 18. huhtikuuta 2017

Italia ja Puola: esteratsastusta myös arkajalalle


Italia, maastoeste, ratsastusmatka, riitta reissaa
Rooman liepeiltä löytyy mainio maastoestepaikka
Ennen ratsastusmatkailun aloittamista minulla oli kaksijakoinen suhtautuminen esteratsastukseen. Hyppääminen oli mannaa, kun alla oli käteeni ja takamukseeni sopiva pehmeäliikkeinen ratsu eikä estekorkeus haastanut myötäämiskykyäni.  Joskus tehtävät ja hevonen tuntuivat kuitenkin liian vaikeilta, jouduin liian syvälle epämukavuusalueelleni ja kynnys estehyppäämiseen kasvoi.
Ratsastusmatkat ovat tuoneet estetunteihin uuden, tarvelähtöisen näkökulman. Nykyisin haluan ja aion harjoitella estehyppyä, koska ratsastusmatkoilla tulee usein vastaan tilanteita, joissa tarvitaan estetunneilla opittua henkistä ja fyysistä joustavuutta.

esteratsastus, riitta reissaa
Kuivaharjoittelua maneesissa Tilda-chihuahuan haukankatseen alla
Omilta reissuiltani muistan useita yllättäen eteen tulleita ”estehyppytilanteita”, kuten laukkapätkän Albaniassa, jossa tarpaaniratsuni yllättäen loikataroiskautti pellonreunalla risukasan yli. Ja Ecuadorin tulivuoren, jossa ”jouduin” hyppäämään kieli keskellä suuta mutaisen ojan yli, kun ojan ylittävä puusilta olikin hajonnut. Oikeastaan myös tavallinen jyrkän rinteen nousu ja lasku edellyttävät ratsastajalta tasapainoa ja myötäämistä, jota oppii nimenomaan esteratsastustunneilla.
albania, vuoristo, ratsastustmatkailu, riitta reissaa
Albanian vuoristopolut haastavat ratsastajan tasapainon

Ecuador, vuoristo, ratsastusmatka, riitta reissaa
Ecuadorin tulivuorten jyrkillä rinteillä mennään kieli keskellä suuta
Albania, ratsastusmatka, riitta reissaa,
Kauniita "esteitä" albanialaisessa vuoristokylässä
Esteratsastus palkitsee nopeasti. Jo perustaidot riittävät antamaan mukavia elämyksiä. Muistan, miten innoissamme laukkasimme Etelä-Afrikassa luonnonpuistoa halkovaa hiekkatietä, jonne oli ratsukoiden iloksi kannettu sopivin välein matalia puunrunkoja. Miten paljon hauskaa menettikään se yksi ratsastaja, joka ei ollut koskaan hypännyt esteitä ja päätti laukata ryhmän rinnalla tasamaata pitkin!
Etelä-Afrikka, laukka, ratsastussafari, riitta reissaa
Etelä-Afrikan Waterbergin mainioita laukkapolkuja
Kaikkien terapeuttisimmat esteratsastushetket olen kokenut Italiassa ja Puolassa. Italiassa Rooman liepeillä sijaitsevassa ratsastus- ja hyvinvointikeskuksessa osallistuin muutama vuosi sitten ”ketunjäljestykseen”; jossa ratsukot karauttivat vehreille nummille ketun hajujälkeä seuraavien jahtikoirien perään. Kyseessä oli jahti-imitaatio ilman kettua, aseita ja metsästyssaalista, eli viaton ja hauska maastoesteratsastus, jolle pukeuduttiin tyylikkäisiin ratsastusasuihin kuten perinteisessä kettujahdissa.
Ratsukot laukkasivat ”metsästysjohtajan” perässä ja hyppäsivät kymmenien matalahkojen puunrunkojen yli välillä tasamaassa, välillä ylämäkeen, välillä alamäkeen. Muutama hevonen kielsi ja pörräsi väkkäränä muiden jaloissa, mutta jotenkin kaikki sujahtivat eteenpäin. Oma maremmanhevosratsuni oli rutinoitunut konkari, joka totteli mukisematta reittivalintojani, vaikka kiersinkin alussa puunrungot hyppäämättä, kunnes uskalsin irrottaa henkisen käsijarruni. Jahdin puolivälissä nautittiin herkullinen viini- ja juustomakupala ja jahti päättyi kuohuviinin ryydittämään yhteiseen lounaaseen.
Iltalia, ratsastusmetsästys, riitta reissaa, ratsastusmatkailu
Italiassa pääsee "jäljestämään" ketun hajujälkeä
italia, rooma, ratsastusmatka, mestästys
Rooman liepeiden kauniit nummet ovat loistavia ratsastusmaastoja
Italia, ratsastusmatka, esteratsastus
Ennen "kettujäljestystä" treenataan esteitä tilavalla kentällä
Puolan Masuriassa opettelin hyppäämistä kauniisti entisöidyssä kartanossa, jossa kasvatetaan holsteinin-ja  westfaleninhevosia sekä puolalaisia puoliverisiä. Tallin estetekniikka oli hieman erilainen kuin mihin olin tottunut. Opettaja istutti minut tiiviisti satulaan estettä lähestyttäessä ja neuvoi pitämään napakan ohjasotteen ennen esteellä myötäämistä. Kevyeen istuntaan ja ”ajoissa myötäämiseen” tottuneena tyylissä oli opettelemista, mutta vauhdikas ratsuni tykkäsi tyylistä ja tasaantui neuvojen avulla miellyttäväksi hyppääjäksi.
Kurssin lopuksi pääsimme hyppäämään suuren maailman tyyliin valtavalle nurmikentälle, jolle opettaja oli rakentanut yhdeksänesteisen pystyistä, oksereista, lankkuesteistä ja hauskasti kuvioiduista erikoisesteistä koostuvan radan.
Puola, Masuria, esteratsastus, ratsastusmatkailu
Puolan Masurian upea esteratsastusnurmikenttä

Puola, Masuria, esteratsastus, ratsastusmatkailu, riitta reissaa
Aluksi harjoitellaan matalilla esteillä
Puola, Masuria, esteratsastus, riitta reissaa
Ristikoilla tuntumaa esteisiin
Puola, Masuria, esteratsastus, riitta reissaa
Esteitä monen tasoisille ratsastajille
Estehyppääminen testaa myös ratsastajan arvostelukykyä. Ratsastusmatkoilla kannattaa miettiä normaalia tarkemmin, millaisiin riskeihin heittäytyy. Itse jouduin valintatilanteeseen Botswanan safarilla, kun ryhmän muut ratsastajat äkkäsivät maassa lojuvia puunrunkoja ja aloittivat (oppaan luvalla) spontaanin estehyppysession.

Minun ei olisi kannattanut olla yllytyshullu, sillä hevoseni livahti äkisti esteen ohi ja päädyin ottamaan perstuntumaa savanniin. En onneksi satuttanut itseäni, joten reissu jatkui iloisesti. En ehkä kuitenkaan enää riskeeraa vaelluksia yllytyshulluudella, sillä kolarointi voi mutkistaa myös koko ryhmän reissua.
Toisaalta, tumpsahdus savanniin vahvisti entisestään esteharjoitteluhaluani: jos olisin taitavampi, en olisi pudonnut. Seuraava estetunti on jo varattuna. Hui ja ihanaaJ!

1 kommentti:

  1. Suosittelen erittäin lämpimästi myös Irlantia, siellä on rento ja kannustava ilmapiiri.
    http://www.annaharveyfarm.ie/

    VastaaPoista